Luvassa kiihtyvää rengasrulettia

Renkaanvaihtosesonki on Etelä-Suomessa juuri käynnistymässä; osassa Suomea on jo täydet talvikelit. Etelän pitkä ja lämmin syksy vaikuttaa vaihtovauhtiin. Kun lämpömittari näyttää 10 astetta, keli vaikuttaa edelleen kesäiseltä. Pitäisi riittävän ajoissa kuitenkin ennakoida oikein – kun ensilumi sataa, juuttuu myöhäinen toimija pian keskelle rengasrulettia.

Suomalaiset ovat tottuneet neljään vuodenaikaan – niistä pisin on talvi. Talvirenkaiden kunnon arviointi saattaa kesäsäilön aikana unohtua, joten uusien renkaiden hankinta voikin tulla yllättäen ajankohtaiseksi. Uusia rengassettejä ostetaankin nyt enemmän kuin muina vuodenaikoina, siksi ostamisen helpottaminen on palvelutoiminnan ytimessä.

Rengasliikkeet odottavat joka vuosi pääsesongin käynnistymistä jännityksen vallassa. NTC:n palvelu kytketään silloin sesonkivaihteelle, jolloin työvuorolistojen suunnittelu, aukioloaikojen muokkaaminen ja resurssien varmistaminen tehostavat asiakaspalvelua. Palvelua voidaan käyttää myös etänä, jolloin yhteydenottoihin ja ajanvarauksiin voi osallistua henkilöitä eri alueilta – kaikki pystyvät seuraamaan toistensa työskentelyä ja päällekkäisyyksiltä vältytään. Positiivinen palvelukokemus edesauttaa lisämyyntiä – onhan renkaanvaihdon yhteydessä kätevää vaihtaa vaikkapa uudet pyyhkijän sulat tai tarkistaa, että säiliössä talvikeliin tarkoitettua pesunestettä.

Voittajat eivät pärjää sattumalta, vaan he valmistautuvat renkaidenvaihtosesonkiin huolella. Kun resurssitarve kasvaa kerralla moninkertaiseksi, he hyödyntävät tarjoamaamme teknologiaa, joka tukee oman työn sujumista ja parantaa kuluttajien ostokokemusta. Vaikka parasta on, että asiakkaan yhteydenottoihin vastattaisiin heti, se ei aina ole mahdollista. NTC:n palvelu helpottaa yhteyttä ottavien asiakkaiden elämää kertasoitolla ja jo ensimmäisellä yhteydenotolla. Myös omien työntekijöiden työskentely tehostuu. Järjestelmän käyttö varmistaa, ettei asiakas joudu jonottamaan, kaikki yhteydenotot tulevat käsiteltyä ja asiakkaalle vastaa paras asiantuntija.

Sen ansiosta myyntivalmius on viritetty parhaalle mahdolliselle tasolle. Kannattaa ottaa oppia rengasliikkeiden toiminnasta, sillä ostava asiakas liikkuu tositarkoituksella.

Onnea ja menestystä lähiviikoille arvoisat rengasliikkeet, korjaamot ja muut palvelumme käyttäjät!

Toivottaa NTC -tiimi

Jaa artikkeli:

Ota yhteyttä jo tänään ja helpota yrityksesi arkea!

Kerromme mielellämme lisää palveluratkaisuistamme. Teemme maksuttoman kartoituksen miten paljon lisämyyntiä palvelumme voisi yrityksellesi tehdä.

Scroll to Top